Aerochemistä

Säiliön valvonta

Jääneston ykkönen

Vuodesta 1996 alkaen Aerochem on toimittanut ympäristöä säästäviä kemian tuotteita Pohjoismaiden lentoteollisuudelle. Tunnetuimpia Aerochemin tuotteita ovat lentokoneiden jäänestonesteet. Liikevaihto on tällä hetkellä noin 13 miljoonaa euroa ja yritys on markkinajohtaja Pohjoismaissa. Aerochemin toimitukset suuntautuvat lentokentille Ruotsissa, Norjassa, Tanskassa ja Suomessa.


Oma tuotanto varmuuden vuoksi

Voidaksemme vastata lentoteollisuuden ilmeisiin laatua, toimitusvarmuutta ja suunnittelujännettä koskeviin vaateisiin olemme toimineet vuodesta 2012 lähtien uudella tuotantolaitoksella Uddevallassa. Tämän takia meillä on suuret varastot lähellä asiakkaitamme ja toimitusvarmuutemme on erinomainen.


Osaaminen ja kokemus

Aerochemillä on yli 40 vuoden kokemus alalta ja perusteellinen tietämys lentoteollisuuden kemikaaleista, tuotteitten käsittelystä ja niiden toimituslogistiikasta. Koulutus ja osaamisen siirto sisältyvät Aerochemin asiakastoimeksiantoihin luonnollisena osana.


Logistiikkapalvelut

Toimintamme perustuu. paitsi lentoteollisuuden käyttämien kemian tuotteiden ja alan toimintaedellytysten, myös logistiikan tuntemukseen. Aerochem voi tarjota asiakkaille kaikki jäänestoon liittyvät logistiikkapalvelut – käsittelystä, kuljetuksesta ja varastoinnista säiliön valvontaan ja automaattisiin toimituksiin.

Copyright © Aerochem AB. All rights reserved.